Ja niin ovat kaikki ihanat villiyrtit ja luonnon omat rohdot taas täällä! Kevät ja kesä ovat sitä aikaa, jolloin tällainen metsän noita janoaa kaiken maailman rohdoksia ja yrttejä luonnosta. Niinhän on tehty ammoisista ajoista asti – lääkekaappi on täytetty luonnon parantavilla voimilla, joilla on hoidettu niin kuumeet kuin ihottumatkin 🌿 Moni suomalainen on unohtanut nämä…
Avainsana: artesaani
Keväiset tervehdykset Vapun aattona 🎈🎉
Vapun aaton lempeät terveiset kotisohvalta — pieni flunssa yrittää hidastaa, mutta vapaapäivän rauha tekee tehtävänsä. Huomaan, että edellisestä blogikirjoituksesta on kulunut jo tovi. Kevät on ollut täynnä opiskelua ja tekemistä, ja nyt alkaa tämän lukukauden urakka olla loppusuoralla. Viisi YTO-kurssia on jo takana, ja kudonnan opinnoissakin olen päässyt pitkälle. Tällä hetkellä työn alla ovat kevään…
Kuulumisia kahden viikon ajalta
Kyllä -siitä on kaksi viikko, kun viimeksi tänne kirjoitin kuulumisia, vähän hävettää. Nämä kaksi viikkoa ovat olleet opiskeluntäyteisiä ja paljon taas uutta opittu. Kevät tulee kovaa vauhtia ja samalla olen tajunnut, että mm. neuletuotteista tulee ensimmäinen näyttö. Yritystoiminnan suunnittelemisen oppitunnit alkoivat ja verkkokurssit YTO-aineissa on suoritettava loppuun tältä keväältä. Sielun silmukat on jäänyt siis vähän…
Turhautumisia ja onnistumisia
Ja näitä on ihan varmasti kaikilla -turhautumista ja epäonnistumisia. Täytyy samalla muistuttaa myös itseään siitä, että ne ovat vain osa elämää ja oppimista, mutta kun tahkot samaa asiaa muutaman tunnin omaan päähäsi ja silti mikään ei mene kuin pitäisi, sitä tekisi mieli vaan heittää hanskat tiskiin. Onneksi mulla on sen verran ihania opettajia ja eivät…
Kolme Viikkoa Käsityöopintoja: Oppimisen Matka
Kolme viikkoa on kulunut, ja matka etenee. Aika on kulunut nopeasti, mutta jokainen päivä on tuonut mukanaan uusia kokemuksia ja oppimisen hetkiä. Tämä on vasta alkua, ja tulevat viikot tuovat uutta koko ajan ☺️ Kangaspuiden kokoaminen ja loimen laittaminen -ah miten olinkin odottanut tämän opettelua, eipä se ollutkaan ihan niin yksinkertaista, mutta hyvässä tohinassa se…
Lankoja, kaavoja ja koneita
Keskiviikko Ja niin ne opinnot sitten alkoivat myös fyysisesti, olenhan siis jo verkko-opintoina tehnyt YTO:ja (yhteiset tutkinnonosat) loppuvuodesta saakka, mutta nyt opiskelut konkretisoitui paremmin ja olihan aloittaminen enemmän kuin jännittävää 🤩 Saatiikin heti enimmäisenä päivänä alkaa tekemään villasta kokeiluloimea, saimme itse valita luikuisista ideoista lehdistä ym. malleista, mitä haluamme lähteä toteuttamaan, samalla opettelimme lukemaan ohjeita….
Muutoksia opiskelun vuoksi
7.1.2026 alkaen olen arkipäivisin Loimaalla opiskelemassa. Tilausten postitus tapahtuu arkisin klo 16:00 jälkeen! Koulupäivien aikana yritän kurkistaa sähköposteihin ja viesteihin, joten heitä ihmeessä mulle viestiä! 😊 Sielun Silmukat pyörii, vaikka opintojen rytmi siinä onkin mukana! 🩷Minna
Opintäyteinen kuukausi -jokaisella tavalla.
Kyllä -ihan jokaisella tavalla. Pääsääntöisesti kylläkin artesaaniopintojen kohdalla, mutta myös Sielun Silmukoiden kohdalla. Minulla on mennyt iso osa aika tässä kuussa YTO-aineiden (yhteiset tutkinnon osat) opiskeluissa -yksi saatu suoritettua. Kuvittelin kun aloitin YTO:jen suorittamisen, että menee nopeasti, e-eiiii, ei todellakaan: matikka laahaa edelleen perässä, josta olen saanut tasan kaksi aihealuetta suoritettua, kestävän kehityksen opinnot sain…
Mitä artesaani opinnot oikeasti ovat -ja mitä ovat perinnetekstiiliopinnot?
Kun ajatellaan opiskelua artesaaniksi, osa saattaa ajatella ”Ai te neulotte siellä vaan sukkia” tai ”kyllä minäkin peruskoulussa huovutin.” Jos olisi näin yksinkertaista ja helppoa, en opiskelisi ja laittaisi koko arkeani ja elämääni yhdestäkään opintopisteestä. Artesaaniopinnot eivät ole vain ”pientä näperrystä”, vaan ihan oikeasti ammattiin valmistavaa koulutusta, jossa yhdistyy tekniikka, suunnittelu, yrittäjyys ja kulttuuriperintö -ihan oikealla…
Artesaaniopinnot aikuisena
Irtisanoituminen ja opinnot aikuisena, joka pelotti mutta oli pakko tehdä 🩷 -itseni takia. Pitkään jatkunut uupumus ja fyysiset ongelmat työelämässä pistivät pakosta minut pohtimaan asioita uudelleen tulevaisuuden kannalta -en voinut töissä hyvin, e henkisesti enkä fyysisesti. Palava intohimo kuvataiteeseen ja käsitöihin ovat olleet aina ne, jotka toivat ja tuovat elämääni paljon rikkautta luovuuden ja oman…

